Blogi

OMApolulta tukea omaishoitajuuteen

Omaishoitajien kuntoutushankkeemme GeroCenterissä alkaa olla loppusuoralla. Hankkeen
tavoitteena on kehittää etäkuntoutusmenetelmiä tukemaan omaishoitajien mielen
hyvinvointia. Tässä Kelan rahoittamassa hankkeessa tutkimme yli 60-vuotiaiden
omaishoitajien etäkuntoutusmallia, jossa yhdistyy 12 viikon pituinen verkko-ohjelma
OMApolku sekä siihen liittyvä henkilökohtainen hyvinvointivalmentaja.

Etäkuntoutukseen on kahden hankevuoden 2016-2018 aikana osallistunut 60 omaishoitajaa.
Etäkuntoutettavien lisäksi hankkeessa on mukana n. 52 laitoskuntoutukseen ja n. 39
omaishoitoyhdistysten toimintaan osallistuvaa omaishoitajaa. Ilahduttavasti olemme siis
saaneet rekrytoitua hankkeeseen kaiken kaikkiaan 151 omaishoitajaa eri puolilta Suomea.
Etäkuntoutus yli 60-vuotiaille omaishoitajille saattaa ensi kuulemalta vaikuttaa haastavalta,
mutta kokemuksemme ovat kuitenkin rohkaisevia. Olemme omalta osaltamme olleet
kuromassa ikääntyvien digitaalista kuilua umpeen, sillä hankkeemme omaishoitajilla on ollut
halua ja taitoakin ottaa sähköisiä palveluja haltuun – heilläkin, joilla ei ennen hanketta ollut
juurikaan kokemusta tietokoneen ja Internetin käytöstä. OMApolku verkko-ohjelman käyttö
on sujunut verrattain hyvin, mikä on osoitus siitä, että tietokoneiden ja internetin käyttö
yleistyy ikääntyvien keskuudessa. Tabletin käyttö on sen sijaan vaatinut hieman enemmän
harjoittelua.

OMApolku-ohjelma koostuu kuudesta etapista, joista kuhunkin omaishoitajaa ohjeistetaan
käyttämään kaksi viikkoa. Kukin etapeista sisältää tietoa, kokemuksellisia harjoituksia,
videota ja pieniä tehtäviä omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen arjen lomassa. Verkko-
ohjelman tarkoitus on ennen kaikkea vahvistaa omaishoitajan mielen taitoja ja antaa uutta
näkökulmaa ja ”työkaluja” omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen.
Etapilla 1 Omannäköinen elämä omaishoitaja saa pohtia omia vahvuuksiaan ja
voimavarojaan sekä sitä mikä antaa elämälle merkitystä. Omaishoitajaa opastetaan
löytämään pieniäkin ilonaiheita elämästä, sillä omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole
itsekästä, vaan samalla läheisen hyvinvoinnista huolehtimista.

Toinen etappi Voimaa teoista rohkaisee omaishoitajaa kokeilemaan käytännössä
valitsemiaan pieniä tekoja, joista hän saa iloa omaan arkeen. Jos elämään ei mahdu muuta
kuin arjen yksitoikkoiset rutiinit, jaksaminen voi olla koetuksella. Sen vuoksi pienet hyvän
olon hetket ja hengähdystauot ovat tärkeitä. Tuo pieni hengähdystauko voi olla tapaaminen
ystävän kanssa, käynti jumpassa tai vaikkapa kävelylenkki kauniissa kevätsäässä.
Etappi 3 Tunteet johdattelee omaishoitajaa tunteiden pariin. Omien tunteiden
tunnistaminen on tärkeää, jotta auttamistyössä jaksaa. Uupunut omaishoitaja voi tuntea monenlaisia kielteisiä tunteita, jotka voivat näyttäytyä epämääräisenä pahana olona,
väsymyksenä ja surullisuuden tunteina, jota on vaikea pukea sanoiksi. Tunteen
tunnistaminen ja sanoiksi pukeminen voi auttaa ottamaan välimatkaa tunteeseen.
Läsnäolon ja keskittymisen taidon harjoittelu vaikkapa arkisten askareiden parissa voi auttaa
tunteiden tunnistamisessa ja rauhoittumisessa.

Etapilla 4 omaishoitaja saa lisää työkaluja ajatusten ja tunteiden rakentavaan käsittelyyn.
Oman hyvinvoinnin kannalta tärkeä taito on kyky tarkastella omaa mieltä ja sen tuottamia
ajatuksia välimatkan päästä. Omiin ajatuksiin ja tunteisiin voi suhtautua kuin säähän: sää
vaihtelee alinomaa, välillä myrskyää ja välillä on tyyntä. Kuten säätä, voimme tarkkailla
mielen ”myrskyjä” ja niitä seuraavia tyyniä jaksoja tyynesti ja uteliaasti. Omaishoitaja voi
saada välimatkaa omiin ei-toivottuihin ajatuksiin muotoilemalla ajatuksiaan esim.
seuraavasti: Minulla on ajatus, että en ole tarpeeksi hyvä omaishoitaja, koska en jaksa olla
aina kärsivällinen.

Etapilla 5 omaishoitaja pääsee tutustumaan hyväksynnän vaikeaan taitoon: Anna minulle
tyyneyttä hyväksyä asiat, joita ei voi muuttaa, ja rohkeutta muuttaa ne, joita voin – sekä
viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan. Elämä heittää kaikenlaista eteemme:
vastoinkäymisiä, sairastumisia ja menetyksiä, joihin emme ole valmistautuneita.
Omaishoitajalle läheisen sairastuminen voi olla kuin kutsumaton vieras, jota hän ei ole
koskaan halunnut kotiinsa. Jos hän yrittää häätää sen kodistaan, kamppailu on loputon ja
tuloksena voi olla totaalinen uupuminen. Näillä epätoivon hetkillä hyväksynnän taito on
tärkeä. Hyväksyntä ei ole luovuttamista. Se tarkoittaa sitä, että otetaan tuo ”kutsumaton
vieras” vastaan ja pyritään tulemaan toimeen sen kanssa. Samanaikaisesti katsotaan
eteenpäin ja luodaan omasta tilanteesta niin hyvä kuin mahdollista.

Etappi 6 käsittelee myötätunnon ja itsemyötätunnon taitoa. Se on taito, jota voi ja
kannattaa harjoitella, sillä se parantaa hyvinvointia. Erityisen tärkeää myötätunnon taito on
vaikeissa tilanteissa ja vastoinkäymisten hetkellä, sillä se vähentää stressiä. Myötätunnolla
itseä kohtaan tarkoitetaan kykyä kohdella itseä ystävällisesti, ilman syyttelyä ja moittimista.
Omaishoitajan kohdalla se tarkoittaa myös sen tunnustamista, että myös hän tarvitsee
välillä apua ja lepohetkiä raskaan hoitotyön lomassa. Omaishoitajan tulee välillä ladata omia
akkujaan ja huomioida myös omat tarpeensa, sillä se parantaa elämänlaatua ja kykyä
huolehtia omasta hoidettavastaan.

Tuloksia etäkuntoutuksen vaikuttavuudesta saadaan syksyllä 2018. Sen ohessa kerätään
tietoa omaishoitajien kokemuksista verkko-ohjelmasta, jotta ohjelmaa voidaan kehittää
edelleen.OMApolku-ohjelman jatko on vielä avoinna, mutta mikäli tulokset ovat rohkaisevia,
OMApolkua on mahdollista tarjota esimerkiksi nykyisten kuntoutuskurssien lisänä tai yhtenä
kuntoutusmuotona niille omaishoitajille, jotka eivät osallistu omaishoitajien
kuntoutuskursseille. Uudet omaishoitajasukupolvet alkavat siirtyä digiaikaan, joten
sukupolvien välistä kuilua digitalisaatiossa ollaan pikkuhiljaa kuromassa umpeen.

Päivi Lappalainen
FT, tutkijatohtori

 

Kommentoi julkaisua.

Testituloksista konkreettista näyttöä maatilapäivätoiminnan hyödyistä

Hyvinvointia maatilalta -hankkeen kaltainen kehittämishanke ei suinkaan pääty konkreettisen toiminnan päättyessä, vaan päinvastoin. Yhtä tärkeää kuin kesäkauden päivätoiminnan konkreettinen toteutus ja toimintakautta edeltänyt kuumeinen suunnittelu on myös toiminnan onnistumisen ja lopputuloksen arviointi. Ilman arviointia hyvältäkin tuntunut hanke jää torsoksi ja kehittäminen puolitiehen, sillä vasta tulokset paljastavat, oliko toiminta mukavaa vain toiminnan ilosta vai jäikö käteen konkreettista hyötyä ja työkaluja, joita viedä eteenpäin, tai tarvitaanko hyödyn saavuttamiseksi kenties toiminnan muutosta ihan uusille urille. Maatilahankkeessa arvioinnin merkittävänä työkaluna toimivat osallistujilta ja tilallisilta saadun arvokkaan palautteen lisäksi osallistujille ennen ja jälkeen päivätoimintakauden tehdyt haastattelut sekä pienimuotoiset toimintakykymittaukset ja mielialakartoitukset. Näistä kotikäynteinä toteutettujen alku- ja lopputestausten tuloksista kerromme täällä tällä kertaa.

Koska kyseessä oli suomalaisittain uusi toimintamalli tarjota maatilaa päivätoimintaympäristönä ikääntyvälle asiakasryhmälle, halusimme kokemuksia mahdollisimman erilaisista ikääntyvistä eikä osallistujien valintakriteereille asetettu 65 vuoden kunnioitettavaa ikää ja ilmoittautumisnopeutta tiukempia vaatimuksia. Tällä kaavalla kesäkauteen osallistujista viidennes oli yli 85-vuotiaita, kolmannes 76-85 –vuotiaita ja 44 % alle 75-vuotiaita. Ikäjakauma kaikissa kolmessa toimintaryhmässä oli siis melkoinen, joskin suullisen palautteen perusteella eri-ikäisiin uusiin ystäviin tutustuminen koettiin lähinnä rikastuttavana kokemuksena.  Osallistujista kolmannes oli miehiä, kaksikolmannesta naisia, eli nykyvaatimukset sukupuolten paikkakiintiöistä toteutuivat myös hankkeemme kohdalla melko mukavasti.

Osallistujien enemmistö kuului ainakin yhden kunnallisen vanhuspalvelun (ateriapalvelu, kotihoito, kuljetuspalvelu, päiväkeskustoiminta, jne.) piiriin viidenneksen selvitessä edelleen ilman palveluja omillaan tai läheistensä auttamana. Lähtökartoituksena suoritetussa muistitestissä viitteitä muistiongelmista esiintyi viidenneksellä osallistujista lievistä kognitiivisista vajauksista aina keskivaikeisiin ja vaikeisiin muistisairauksiin saakka. Jo tässä vaiheessa on syytä huomauttaa, että muistiongelmaisten sulauttaminen mukaan muutoinkin toimintakyvyltään vaihteleviin, suurehkoihin ryhmiin oli mahdollista jo aiemmissa blogikirjoituksissa esiintuodun ”käsiparimäärän” ansiosta. Nythän päivätoimintapäiviin osallistuivat tilanväen lisäksi myös hanketyöntekijät ja opiskelijat. Toiminnan pyöriessä jatkossa tilan oman väen varassa osallistujien määrä ryhmää kohden ja toimintakyvyn tasaisuus tai toimintakyvylle muutoin asetetut vaatimukset täytyy aina arvioida tilan olosuhteista sekä talonväen osaamisesta ja resursseista käsin.

Osallistujien fyysistä toimintakykyä arvioitiin alku- ja lopputestauksissa lyhyellä fyysisen suorituskyvyn testistöllä (SPPB). Testi pitää sisällään tasapainon testauksen sekä kävelynopeuden ja tuolilta ylösnousunopeuden mittaukset. Koska toiminnassamme oli mukana myös esimerkiksi pyörätuolin käyttäjiä, aivan kaikille kolmellekymmenelle osallistujalle näitä mittauksia ei saatu tehtyä ja oheiset tulokset perustuvatkin 25 henkilön testauksiin. Heistä 40 %:lla toimintakyky parani päivätoimintajakson aikana! Osalla suoritus parani jopa 25 % alkutestin pistemäärästä. Kolmanneksella tuloksissa ei tapahtunut muutosta ja loppuneljänneksellä tulos huononi keskimäärin 10 % ensimmäisestä mittauksesta. Ikääntyvien kohdalla myös muuttumaton tulos on aina positiivinen tulos, sillä iän myötä toimintakyvyn tasaisessa ylläpitämisessäkin riittää monilla haastetta. Toimintakyvyn luonnollinen suunta ikääntymisen myötä kun tahtoo ilman eri ponnisteluja meistä useimmilla olla vain alaspäin. Toki osalla osallistujista tapahtui kesän aikana myös muita toimintakykyyn varmasti vaikuttaneita muutoksia esimerkiksi lääkityksessä tai yleisessä elämäntilanteessa. Olemme kuitenkin suhteellisen lyhyt toimintakausi (12 kokoontumiskertaa) huomioiden erittäin tyytyväisiä tulokseen, jonka mukaan päivätoimintakausi osaltaan saattoi olla ylläpitämässä tai parantamassa osallistujista 76 %:n fyysistä toimintakykyä.

Osallistujien mielialaa arvioimme testauksien yhteydessä vanhuusiän depressioiden tunnistamiseen kehitetyn depressioseulan (GDS-15) avulla. Lyhyistä väittämistä koostuva kyselylomake mittaa depression ohella kohtuullisen hyvin myös vastaajan yleistä mielialaa sekä kokemusta oman elämän arvokkuudesta ja mielekkyydestä. Mielialan kohdalla tulokset noudattelivat edellä esiteltyjä toimintakykymittausten tuloksia, sillä 28:sta vastaajasta 39 % koki mielialansa parantuneen kesäkauden aikana, 36 %:lla tulos pysyi ennallaan ja neljännes koki mielialansa huonontuneen. Työntekijän näkökulmasta murheellisimmilta tuntui, että osa vastaajista koki lopputestien yhteydessä mielialansa heikentyneen nimenomaan päivätoiminnan päättymisen vuoksi. Mukavaksi koetun toiminnan jättämä aukko oli niin iso, että sen täyttäminen muulla mielekkäällä, elämän tarkoituksellisuuden tunnetta lisäävällä toiminnalla vie oman aikansa.

Fyysistä puolta arvioitiin hankkeessa myös haastattelemalla osallistujia liikkumisaktiivisuudestaan niin sisällä kuin ulkonakin. Liki puolet (48 %) vastaajista koki liikkumisensa ulkona lisääntyneen päivätoimintakauden aikana. Reilulla kolmanneksella aktiivisuus oli pysynyt kiitettävästi ennallaan ja 15 % koki liikkuvansa kesän päätyttyä ulkona vähemmän kuin keväällä. Vastaavat lukemat sisällä liikkumisen suhteen olivat: aktiivisuuden lisääntyminen 37 %:lla vastaajista, ennallaan aktiivisuus pysyi 56 %:lla ja vähemmän koki liikkuvansa 7 % vastaajista. Osalla vastaajista käsitys liikkumisaktiivisuudesta tuntui kesän toiminnan myötä muuttuneen, mikä saattoi näkyä oman aktiivisuuden heikommassa pisteytyksessä verrattaessa toiminnan jälkeistä ulkona liikkumisaktiivisuutta siihen, miten paljon kesän aikana oli esimerkiksi maatilalla tullut touhuttua.  Lisäkommentteina saimme myös kuulla mm. liikkumisrohkeutta tulleen omissa kotiympyröissäkin enemmän, kun mukavan touhun myötä mahdollisia liikuntakyvyn ongelmia ei aina ollut muistanut tilan touhuissa edes ajatella. Parasta palautetta lienee, jos tulomatkalla mukana olleet, perin tarpeellisina pidetyt kävelysauvat ovat kissojen, koirien ja melkein hevostenkin kanssa etsittävinä kotimatkalle lähdettäessä!

Osalle asiakkaista määritimme toiminnanvajausten kohdalla myös toiminnallisuuden ongelmia (COPM-arviointilomake), joista suoriutumisessa tapahtunutta mahdollista muutosta arvioimme päivätoiminnan päätyttyä. Otanta oli tieteellisesti perin vaatimattomat 14 henkilöä, mutta tulokseen olimme silti sitäkin tyytyväisempiä: 57 % koki suoriutumisensa parantuneen, ennallaan suoriutuminen oli pysynyt 14 %:lla ja huonontunut 29 %:lla.

Summa summarum: Jo lyhytkin toimintakausi maatilaympäristössä näyttäisi vaikuttavan perin positiivisesti ikääntyvien toimintakykyyn, aktiivisuuteen, suoriutumiseen ja mielialaan. Vertailuaineistoa tavanomaiseen päiväkeskustoimintaan ei hankkeeseen sisältynyt eikä maatilapäivätoiminnalla ole missään tapauksessa tarkoitus syrjäyttää perinteisiä palveluja. Lisätarjontana ja vaihtoehtona eri lähtökohdista omine, yksilöllisine tarpeineen tuleville ikääntyville maatilapäivätoiminta voisi kuitenkin jatkossakin olla eräs mahdollisuus. Toiselle ulkona ja ”oikeissa töissä” vapaamuotoisemmin touhuaminen sopii paremmin, toiselle taas tuttu ja vakaa sisäympäristö omine ohjelmatuoki-oineen antaa parhaan tuen. Vaihtoehdot ja rikkaus ovat toivottavasti rikkaus myös tulevissa, ympärimyllerretyissä sote-kuvioissa.

Tämän blogikirjoituksen lisäksi hankkeen kuulumisia voi seurata osoitteesta: https://hyvinvointiamaatilalta.wordpress.com/

Terveisin,

osa-aikainen hanketyöläinen, graduntekijä Virpi Rantanen

Kommentoi julkaisua.

Kuntoutumiseen tarvitaan omat, merkitykselliset tavoitteet

Gerocenterin Kuntoutuja omien tavoitteidensa laatijana -seminaarissa 7.11.2016 innostuttiin kuntoutujalähtöisistä tavoitteista. Seitsemisenkymmentä osanottajaa Jyväskylän yliopistolla sekä noin 60 verkon ja chatin välityksellä osallistunutta osanottajaa saivat paljon keskustelemisen aihetta.

Osallisuuden rakentumisen jäljillä

GeroCenterin tutkija Tuulikki Alangon ja Mikkelin ammattikorkeakoulun TKI-asiantuntija Maarit Karhulan tutkimusprojektissa kysyttiin, miten kuntoutujan osallisuus kuntoutuksessa toteutuu. He analysoivat kuntoutustilanteissa käytyjä keskusteluja ja hyödynsivät muun muassa Shierin porrasmallia kuntoutujien osallisuuden lisäämisen kuvaajana. Alaportailla kuntoutujaa kuunnellaan, seuraavilla asteilla häntä myös tuetaan mielipiteiden ilmaisuun ja otetaan hänen mielipiteensä huomioon. Korkeimmilla askelmilla hän on mukana päätöksenteossa ja jakamassa valtaa ja vastuuta kuntoutuksen toteuttamisesta.

Tässä Kelan rahoittamassa tutkimusprojektissa seurattiin kahta kuntoutujaryhmää. Ensimmäinen koostui kahdestakymmenestä akuutisti sairastuneesta, moniammatillista kuntoutusta tarvinneesta kuntoutujasta Keski-Suomen keskussairaalassa. Toinen ryhmä koostui Eteva kuntayhtymän kahdestakymmenestä kehitysvammapsykiatrian asiakkaista, joilla oli monimuotoisia, usein käyttäytymisen hallintaan liittyviä vaikeuksia.

Hankkeen tavoitteena oli tunnistaa kuntoutujaa osallistavia tavoitteen asettamisen käytäntöjä sekä tarkastella tavoitteiden saavuttamista edistäviä tekijöitä. Tavoitteena oli myös kehittää toimintamalli, joka on siirrettävissä osaksi yksilölähtöistä hoito- ja kuntoutuskäytäntöjä muillakin kuntoutujaryhmillä.

Kuntoutujien puheenvuorot koskettivat

Etevan kehittämispäällikkö Marketta Salminen ja psykologi Anne Lempinen puhuivat seminaarissa ytimekkäästi kuntoutuksen osallisuuden tärkeydestä kehitysvammaisten asiakkaiden kohdalla. Etevan asiakas Pasi Manninen kuvasi, mitä hänen elämänlaadulleen, toimintakyvylleen ja osallisuudelleen kuntoutumisen tapahtui.

”Psyykkinen vointini on parantunut. Varaan itse ajat parturiin ja labraan. Pesen pyykkini ja käyn kaupassa, teen viikonloppuisin ruokaa. Siivoan oman huoneeni, se on mielestäni mukavaa. Palautteeni on otettu huomioon, nyt työntekijät muistavat koputtaa ja tulevat sisään vasta kun olen sanonut, että saa tulla.”

pasi

Pasi Mannisen puheenvuoro herätti raikuvat aplodit.

Keski-Suomen keskussairaalassa työskentelevät fysioterapeutti Maarit Heinonen ja osastonhoitaja Tommi Vilen kertoivat, että potilaan osallistuminen omaan kuntoutukseensa ja moniammatilliset tavoitteet nähdään entistä tärkeämmiksi asioiksi.

Kuntoutuja Ritva Koistinen kertoi havainnollisesti, miten miten hän koki sairaalan kuntoutusyhteistyön.

”Minä koin, että olin yksi asiantuntija muiden asiantuntijoiden joukossa, koska tämä oli mun oma asiani”, kertoi Ritva hymyillen.

Projektissa oli mukana myös omaisia. Ritvan miniä Laura Koistinen määritteli osuvasti kuntoutujan, omaisen ja ammattilaisen välisen työnjaon: kuntoutuja luo tavoitteet, ammattilainen kertoo parhaat keinot tavoitteisiin pääsylle ja omainen sparraa kuntoutujaa.

 

Katso Lauran ja Ritvan haastattelu. Kesto 2:40 minuuttia. Kuvaus Arja Liinamaa.

Tavoitteilla on valtava voima

Kelan asiantuntijalääkäri Tiina Suomela-Markkanen kertoi Helena Mäenpään havainnollistavan lapsikuntujasimerkin siitä, miten yhteen tavoitteeseen keskittyminen vaikuttaa lapsen kuntoutumiseen.

Monivammainen lapsi oli saanut vuosien ajan fysioterapiaa, toimintaterapiaa, puheterapiaa, ravitsemusterapiaa ja musiikkiterapiaa. Näillä pyrittiin vaikuttamaan liikkumiseen, tasapainoon, käsien käyttöön, kommunikaatioon, nielemiseen ja käytökseen. Avusta huolimatta lapsen ruokailutilanteet pysyivät haasteellisina. Syöttämiseen kului aikaa 45 minuuttia viisi kertaa päivässä.

”Perheen kanssa keskusteltiin siitä, mikä olisi tärkein tavoite. Päädyttiin siihen, että tärkeintä on helpottaa ruokailutilanteita. Päätettiin vähentää terapioita. Ne terapiat, jotka jäivät jäljelle, pyrkivät kaikki siihen, että lapsi oppisi syömään itse sormilla. Kolmessa viikossa lapsi todellakin söi itse sormilla. Kun hajanaisista, eri suuntiin vetävistä tavoitteista luovuttiin, lapsi oppi jo saman vuoden aikana syömään myös lusikalla ja juomaan lasista.”

Tiina Suomela-Markkanen neuvoi hakemaan kuntoutuksen lähtökohdaksi konkreettisia, suoriutumista ja osallistumista tukevia tavoitteita. ”Aivojen hermoverkot vaativat runsaasti toistoja. Kun toiminta on selkäytimessä, vapautuu tilaa uusille tavoitteille. Tavoitteissa on valtavasti voimaa.”

Kuntoutuksen ammattilaisten keskustelu jatkui vielä ulkovaatteita pukiessa. Moni puheli kollegojen kanssa siitä, miten tavoitteiden yhtenäistämisen ja paremman asiakaslähtöisyyden tarve omassa työssä näkyy. Gas-menetelmä (linkki: http://www.kela.fi/gas-menetelma) koettiin keskustelussa työlääksi. Uskon kuitenkin, että kynnys menetelmän käyttämiseen laski tämän seminaarin ansiosta olennaisesti.

Kuva: Maarit Karhula

Teksti ja video: Arja Liinamaa

 

 

Kommentoi julkaisua.

”On sellainen toiveikas olo, että enhän minä ole yksin” – Osallisuutta lähiympäristöstä- ja Diakonian vanhustyön kehittämishankkeet onnistuivat luomaan pysyviä ikäihmisten hyvinvointia edistäviä käytäntöjä

Säätiömme Osallisuutta lähiympäristöstä -hanke ja Jyväskylän seurakunnan Diakonian vanhustyön kehittämishanke esittäytyivät otsikolla ”Osallisuutta lähiympäristöstä – Hyvän vanhenemisen tukena” 23. Pohjoismaisessa Gerontologian kongressissa Tampereella 21.6.2016. Hankkeiden nelivuotinen toiminta (2012–2015) päättyi viime vuoden lopussa ja nyt arvioimme kokonaisuutta iloiten samalla kaikista niistä toimintamuodoista, jotka ovat jääneet elämään hankkeiden päättymisen jälkeen.

Jo suunnitteluvaiheessa Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamaan GeroCenterin hankkeeseen kirjoitettiin sisään yhteistyö seurakunnan kanssa, seurakunnan työntekijän työpanos ja mahdollisuus tilojen käyttämiseen. Seurakunnan puolelta tämä mahdollistui testamenttivaroin rahoitetun Diakonian vanhustyön kehittämishankkeen puitteissa. Seurakunnan hankkeessa työskenteli terveydenhoitaja-diakonissa Eevi-Riitta Kukkonen ja GeroCenterin hankkeessa TtM Katja Pynnönen, TtT Inka Pakkala ja TtM Irma Äyräväinen.

Yhteistyö ei toteutunut vain paperilla, vaan oikeasti toimintoja yhdessä suunnitellen ja toteuttaen. Kumpikaan taho ei olisi päässyt yksinään niihin tuloksiin, jotka yhteistyössä oli mahdollista saavuttaa. Yhteistyössä olivat mukana myös Jyväskylän kaupunki, Jyväskylän seurakunnasta Keskustan ja Tikkakosken alueseurakunnat sekä järjestöjä.

Hankkeiden kehittämistyön myötä saatiin aikaan uudenlaisia toimintamuotoja, joista osa on jatkunut hankkeiden päättymisen jälkeen. Toimijoiden kokemukset matkan varrella kannustivat kehittämistyössä ja osallistujilta saadut myönteiset palautteet jatkamaan ryhmien, etsivän työn muotojen ja lähiverkkotapahtumien toteuttamista. Esimerkiksi ryhmistä toimintaansa ovat jatkaneet Miesten piiri ja Lukupiiri Tikkakosken pappilassa, Pentin piiri Tikkakosken päiväkeskuksessa, Osallisuuden kahvihuone ja Puuhapaja keskustassa Vanhassa pappilassa sekä Keskustan lukupiiri kirjastolla omaehtoisena ryhmänä. Seurakunnan työntekijät järjestävät vapaaehtoiskahvit toimintaansa jatkaneille vapaaehtoisille ja lähiverkkotoiminta jatkui edelleen Tikkakoskella, Lohikoskella ja Ydinkeskustassa.

Pyrimme parantamaan ikäihmisten osallisuutta

Useat ikäihmiset elävät omannäköistään aktiivista elämää ja selviytyvät hyvin arjesta. Osalla vanhenemisen myötä tulevat haasteet aiheuttavat yksinäisyyttä ja alakuloa. Aikaisemmat tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että ikäihmisten hyvinvointia voidaan vahvistaa monipuolisten tukimuotojen avulla. Hankkeiden keskeisinä tavoitteina oli 1) tavoittaa yhteistyössä eri vanhustyön toimijoiden kanssa yksinäisyydestä ja alakulosta kärsiviä ikäihmisiä ja tukea heidän kokonaisvaltaista hyvinvointiaan, osallisuuttaan ja osallistumistaan sekä 2) mahdollistaa eläkeikäisten vapaaehtoistyöstä kiinnostuneiden toimiminen ikäihmisten hyväksi.

Etsivää työtä ja käytännön tukea osallisuudelle

Etsivän työn osalta keskeisimmät toimintamuodot olivat verkostoituminen eri vanhus- ja terveyspalveluiden toimijoiden kanssa ja heiltä tulleet yhteydenotot yksinäisyydestä ja alakuloisuudesta tai hengellistä tukea tarvitsevien asiakkaidensa asioissa. Tukea tarvitsevat ottivat itsekin yhteyttä erityisesti Diakonian vanhustyön kehittämishankkeen työntekijään Eevi-Riitta Kukkoseen. Uutena etsivän työn mallina voidaan pitää hankkeiden, Oiva-keskuksen, seurakunnan ja avoterveydenhuollon yhteistyössä kehittämiä ja järjestämiä 80 vuotta täyttävien ryhmätilaisuuksia. Tilaisuuksiin lähetimme vuosittain henkilökohtaiset kutsut ja olimme puhelimitse yhteydessä henkilöihin, jotka eivät ilmoittautuneet tilaisuuksiin. Kolmas etsivän työn muoto, ”Voimavaroja yksinäisyyteen” juliste ja esitteet, oli enemmän viestintään ja yhteystietojen levittämiseen pyrkivä. Julisteita ja esitteitä on esillä esimerkiksi terveyskeskusten auloissa ja päiväkeskuksissa. Erityisesti Oiva-keskuksen palveluohjaajat ovat olleet tyytyväisiä esitteisiin tiedon välittämisen työvälineenä.

Ikäihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja osallisuuden tukemisessa aito kohtaaminen, keskustelu ja ikäihmisen yksilöllinen tukeminen olivat tärkeitä näkökohtia. Rohkaisimme ikäihmisiä mukaan olemassa olevaan toimintaan heidän tarpeidensa ja kiinnostuksensa mukaisesti. Jos ikäystävätoiminta näytti olevan paras tuen muoto, niin pyrimme löytämään ikäihmisen tueksi sopivan vapaaehtoisen.

Kutsuimme vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita eläkeikäisiä mukaan toimintaan ja pyrimme löytämään kullekin hänen taitojaan ja toiveitaan vastaava vapaaehtoistehtävä. Yhteisessä 3 x 4 tunnin valmentautumisessa käytiin keskustellen läpi vapaaehtoistyön eettisiä näkökulmia, toimivan vuorovaikutuksen periaatteita ja käytännön näkökulmia. Vapaaehtoisille tarjottu henkilökohtainen ja ryhmämuotoinen tuki osoittautuivat tärkeäksi ja tarpeelliseksi tehtävässä toimimisen ja jaksamisen kannalta osalle vapaaehtoistyötä tekevistä.

Lähiverkkotoiminnalla kokosimme alueellisesti kaupungin, seurakunnan ja järjestöjen toimijoita yhteisen pöydän ääreen suunnittelemaan ja toteuttamaan ikäihmisille suunnattuja tapahtumia. Lähiverkkoja oli hankkeen aikana kaiken kaikkiaan viidellä eri alueella.

Satoja ihmisiä tavoitettiin

Ikäihmisten tavoittaminen: Yhteistyötahojen kautta tavoitettiin 125 ikäihmistä ja itse yhteyttä ottavia diakonian löydettyjä oli 90 (yhteensä 215). Yhteistyötahojen kautta löydetyistä 1/5 oli 66–79- ja 72 % ≥ 80-vuotiaita. Itse yhteyttä ottaneista 1/5 oli ≤ 65-, puolet 66–79- ja 28 % ≥ 80-vuotiaita. Kuviossa 1 nähdään yhteistyötahot, joiden kautta ”löydetyt” ikäihmiset (n=125) tulivat hankkeisiin. Kuviossa 2 näkyy ”löydettyjen” (n=215) ensisijaiset tuen tarpeet.

Yhteistyötahojen kautta löydetytYhteistyötahojen kautta löydetyt

Kuvio 1. Yhteistyötahot, joiden kautta ”löydetyt” ikäihmiset (n=125) tulivat hankkeisiin.

Tuen tarpeet löydetyillä

Kuvio 2. ”Löydettyjen” (n=215) ensisijaiset tuen tarpeet.

Vuoden 2015 alussa Jyväskylässä oli 540 ei-säännöllisten kotihoidon palveluiden piirissä olevaa 80 vuotta täyttävää ikäihmistä. Terveyttä ja hyvinvointia tukeviin kutsutilaisuuksiin osallistui 191 ja puhelimitse tavoitimme 220 henkilöä. Kutsutilaisuuksissa kerroimme ja keskustelimme edunvalvontaan, vanhuspalveluihin, kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Osallistujat kertoivat saaneensa uutta hyödyllistä tietoa, samanikäisten tapaamista pidettiin hyvänä ja henkilökohtainen kutsu otettiin vastaan kiitoksella ”On se hyvä, että meitä vanhoja muistetaan”. Puhelimitse tavoitetuista suurempi osa oli naimisissa ja heidän terveydentilansa oli parempi kuin yhteistyötahojen kautta löydetyillä. Yksinäisyyttä ja alakulon kokemusta oli löydettyjä vähemmän.

Kolme neljästä sai hankkeelta apua

Hyvinvoinnin ja osallistumisen tukeminen: 49:llä ”löydetyllä” oli vapaaehtoinen ikäystävä. Pääasiallisesti he keskustelivat, ulkoilivat ja kävivät asioilla yhdessä. Ikäihmisen toiveiden mukaisesti he kävivät myös kulttuuritapahtumissa, kuuntelivat musiikkia, katselivat kuvia, tms. Vapaaehtoistyö mahdollisti seuraa, virkistystä, avun antamista ja ulkopuolisen maailman tuulahduksen tuomista tukea tarvitseville ikäihmisille. Hankkeiden ”löydetyistä” ryhmiin osallistui 60 ja tapahtumiin 25 ihmistä. Henkilökohtaiset tapaamisen työntekijän kanssa sisälsivät henkistä, hengellistä, ihmissuhteissa ja surussa tukemista sekä konkreettisissa asioissa auttamista. 14 omaista etsi tukea vanhempansa hoitamiseen. Palautteen mukaan arvioimme, että ¾ tukea tarvitsevista sai apua hankkeiden myötä, 84 % tuli aidosti kohdatuksi ja 42 %:lla ilo ja elämän mielekkyys lisääntyi. 17 % kohdalla avun saaminen jäi epävarmaksi ja kaikille tarvitseville ei löytynyt vapaaehtoista.

maija-kinnunen

Kuva 1. Maija Kinnunen iloitsi hankkeen myötä saamastaan tuesta. Kuvaaja: Petri Kananen.

Ryhmiin osallistuneet kokivat saaneensa uusia ihmissuhteita, henkistä tukea, iloa ja virkistymistä. Myös samanikäisten tapaaminen, kokemusten jakaminen ja uusien näkökulmien avautuminen keskustelujen myötä tuotiin esiin. Palautteissa sanottiin seuraavasti: ”Olen kokenut lämpimiä tuokioita hyvässä seurassa. Olen saanut paljon tietoa eri asioista ja tutustunut uusiin ihmisiin.” ”On sellainen toiveikas olo, että enhän minä ole yksin.”

Ikääntyvän ihmissuhteet

Kuva 2. Keskusteluryhmässä jaettiin kokemuksia eletystä, tulevasta ja tämän päivän elämästä. Kuvaaja: Katja Pynnönen.

Vapaaehtoistyöstä ja lähiverkkotoiminnasta saa hyvää mieltä

Vapaaehtoistoiminta ja vapaaehtoisten kokemukset: 47 aktiivisesta vapaaehtoisesta seitsemän ohjasi toiminta- tai keskusteluryhmää ja muut toimivat pääosin henkilökohtaisina ikäystävinä. Vapaaehtoiset saivat uusia ihmissuhteita ja rytmiä omaan arkeensa. Vapaaehtoistyö koettiin mielekkääksi hyvää mieltä, hyödyllisyyden tunnetta ja ymmärryksen laajenemista tuottavaksi toiminnaksi.

Lähiverkkotoiminnan puitteissa järjestettyjen tapahtumien sisällöissä painottui ilo, virkistys ja tiedon välittäminen. Tapahtumiin osallistuneet antoivat myönteistä palautetta ja toivoivat vastaavankaltaisia tilaisuuksia myös jatkossa. Lähiverkon jäsenten näkökulmasta keskeisintä oli toinen toisensa tunteminen, luottamuksen ja yhteiseen hiileen puhaltamisen lisääntyminen ja voimavarojen yhdistäminen.

Tikkakoskelainen GeroCenterissä työskentelevä Tuulikki Alanko kommentoi: ”Ilahduin Leena Tiaisen ikäihmisille Kevätiloa-tapahtuman kirjoituksesta 2.6.2016 Palokka-lehdessä. Tikkakoskella jatkaa toimintaansa GeroCenterin Osallisuutta lähiympäristöstä- ja seurakunnan Diakonian vanhustyön kehittämishankkeiden aloittama ’Tikkakosken sydämellä lähiverkkoryhmä’, jonka tavoitteena on ikäihmisten yhteisöllisyyden vahvistaminen ja yksinäisyyden vähentäminen. Toukokuun tapahtuma 10.5.2016 kokosi Tikkakosken kirkolle noin sata henkilöä kuuntelemaan Satu ja Arto Rantasta, laulamaan tuttuja lauluja ja jakamaan läheisilleen halauksia. Osallistujat saivat kahvitella, seurustella tuttujen kanssa ja pitää hauskaa yhdessä. ’Tikkakosken sydämellä lähiverkon’ jatkuminen on hyvä esimerkki siitä, miten hankkeilla on voitu lisätä ja kehittää yhteistyötä eri toimijoiden välillä ja saada pysyviä toimintoja alueen ikäihmisten osallisuuden, sosiaalisen yhteisyyden kokemisen ja elämänlaadun edistämiseen.”

Jatkuneet toimintamuodot ja ”löydetyiltä”, vapaaehtoisilta ja yhteistyökumppaneilta saadut palautteet kertovat hankkeiden toimintojen onnistumisesta, vaikka tarvetta toimintojen kehittämiselle on edelleen. Hankkeiden toimintaa ja tuloksia laajemmin kuvaava raportti julkaistaan alkusyksyn kuluessa GeroCenterin ja Jyväskylän seurakunnan www-sivuilla. Lämpimät kiitokset kaikille hankkeiden toimintaan osallistuneille!

30.6.2016

Katja Pynnönen, katja.pynnonen@jyu.fi

Kommentoi julkaisua.

Kuntoutujien kokemuksia omien tavoitteiden asettamisesta

Tutkimus- ja kehittämiskeskuksen projektit olivat esillä Nordic Gerontological Federation (23NKG) –kongressissa Tampereella 20­–22.6.2016.

Tuulikki Alanko kertoi esityksessään ”Rehabilitee`s experiences of participation in goal setting process in early phase of rehabilitation” minkälaisia osallistumisen kokemuksia oli akuutisti sairastuneilla kuntoutujilla omien tavoitteiden laatimisessa. Tavoitteen asettamisen apuvälineenä käytettiin Goal Attainment Scale -menetelmää (GAS). Viisiportaisella asteikolla voi arvioida, onko tavoitteen saavuttaminen hyvällä (+1, +2), huonolla (-1, -2) tai odotetulla (0) tavoitetasolla.

GAS-menetelmän mukainen tavoite asetettiin kuntoutujille sairaalassa puolen vuoden aikajanalle, jonka jälkeen kuntoutujan kotiympäristössä arvioitiin tavoitteen saavuttamista. Esimerkissä kuntoutujan tavoitteena oli hakea puut liiteristä ja tuoda ne sisälle asti. Ennen sairastumista kuntoutuja toi puita koko kassillisen (+2) ja tavoitteen asettamisen hetkellä (-2) hän tarvitsi apuvälineeksi rollaattoria ja vaimon apua (kuva 1).

KS 16

Kuva 1. GAS-tavoite puiden hakeminen liiteristä sisään.

Tutkimusaineisto kerättiin kolmessa vaiheessa, jossa ensimmäisessä havainnoitiin tavoitteen asettamiskeskustelua, toisessa vaiheessa haastateltiin kuntoutujat ja läheiset ja kolmannessa vaiheessa ammattilaiset omana ryhmänään. Tutkimukseen osallistui 20 kuntoutujaa Keski-Suomen keskussairaalan vaativan kuntoutuksen osastolta. Kuntoutujat olivat akuutisti sairastuneita moniammatillista kuntoutusta vaativia kuntoutujia. Heistä suurin osa oli miehiä (13 hlöä, 65 %) ja heidän keski-ikänsä oli 67,6 vuotta (± 9,7 ja minimi 50 – maksimi 79 vuotta). Suurimmalla osalla kuntoutujista oli aivohalvaus (13 hlöä), joillakin oli erilaisia selkävaivoja (4 hlöä) ja muita sairauksia (3 hlöä, muun muassa neliraajahalvaus, Parkinsonin tauti ja syöpä).

Tämä on laadullinen tutkimus, jossa käytetään fenomenologista menetelmää ja Spiegelbergin 7 vaiheen merkitysanalyysiä. Tavoitteena on tutkia yksilöllisiä kokemuksia ja kokemusten merkityskokonaisuuksia. Tällä hetkellä tulosten analysointi on vielä kesken. Alustavien tulosten mukaan kuntoutujien merkityskokonaisuudet tavoitekeskusteluissa vaihtelivat rajoitetusta osallistumisesta täydelliseen osallistumiseen ja päätöksen tekoon. Kognitiivisia häiriöitä omaavat kuntoutujat hyötyivät ammattilaisten tuesta, visuaalisista vihjeistä sekä kysymyksistä omien tavoitteiden tarkemmassa määrittämisessä. Kuntoutujat luottivat ammattilaisiin, ammattilaiset toteuttivat asiakaskeskeistä toimintatapaa ja läheisillä oli myös merkittävä rooli tavoitekeskustelussa.

Tämä tutkimus lisää meidän ymmärrystämme kuntoutujien tavoitteenasettamisen merkityskokonaisuuksista. Näyttää siltä, että tavoitteenasettaminen on hyvä menetelmä akuutissa vaiheessa olevien kuntoutujien kuntoutusprosessissa. Tutkimus auttaa ammattilaisia reflektoimaan omia toimintatapojaan ja kokemuksiaan kohti asiakaskeskeisempiä toimintakäytäntöjä. Lisäksi tutkimus antaa uutta tietoa kuntoutujaa osallistavista hyvistä käytännöistä tavoitteena asettamisprosessissa ja uutta tietoa on mahdollista hyödyntää muidenkin kuntoutujaryhmien käyttöön sairaalaympäristössä.

Tuulikki Alanko Tutkija, TtM, ft

 

 

 

 

Kommentoi julkaisua.

Digiloikkaan tarvitaan laaja rintama

Katsoimme ”Digiloikka vanhuspalveluissa” –seminaarissa  videota, jossa Senioriverkon  toimintaan osallistuneiden ikäihmiset kokeilivat virtuaalilaseja. Kolmiulotteinen stereonäkymä antaa lasien käyttäjälle vahvan läsnäolon tunteen. Aivan kuin olisi itsekin vuoristoradalla ja pitäisi tehdä tasapainoa ylläpitäviä vartalon liikkeitä kuoppia ja nousuja mukaillakseen.

Erityisen hauskaa kokeilijoista oli esittelijöiden mukaan hehkuttaa lapsenlapsilleen, että kerrankin he kokeilivat uusinta teknologiavillitystä aiemmin kuin he.

Virtuaalilasit, sen enempää kuin muutkaan teknologiset pelit, laitteet ja älykkäät järjestelmät, eivät ole vain nuorten nörttien omaisuutta. On paljon ikäihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita, haluavat oppia tai jo osaavat soveltaa älykkäitä digitaalisia järjestelmiä arkisiin askareisiinsa. Heidän osuutensa on kasvamassa, sillä yhä useampi eläkkeelle jäävä on jo työelämässään tottunut teknologiaan. Tällä hetkellä vain vajaa 30 prosenttia 75–89-vuotiaista käyttää ylipäänsä internettiä, mutta tähän lukemaan kannattaa varmasti viiden vuoden kuluttua palata.

Palvelujohtaja Heli Vehkala kertoi Digiloikka vanhuspalveluissa -seminaarissa Kunnonpaikassa käytössä olevista digitaalisista kuntoutusvälineistä.

Pelillisyys on tuonut kuntoutukseen suuria oivalluksia palkitsevuuden merkityksestä. Kun teet lihasharjoitteita ahkerasti lihasten aktivoitumista mittaavissa älyhousuja, siirryt samalla tasohyppelypelissä edistyneempien tasoille. Tai voit fiilistellä mielimaisemassasi kuntopyörällä pyöräillessäsi, kun jokainen polkaisu vie eteenpäin näytöllä näkyvällä polulla. Kuntoutumista tapahtuu huomaamatta, pelillisesti.

Omanlaisensa avun terveyden ylläpitämiseen antoi seminaarissa taukojumppatuokion vetänyt puhuva ja tunteitakin ilmaiseva humanoidirobotti Zora. Se voi toimia paitsi jumppaohjaajana, myös äly- tai pulmapelikaverina, uutisten lukijana tai vaikkapa apuna pienissä askareissa.

Zora sai seminaariväen ymmärtämään, että pyöreissä vetoavissa kasvoissa ja ihmismäisessä olemuksessa on jotain yllättävän vetoavaa ja kiinnostavaa. Totta kai tiesimme, että se on robotti. Silti nimitimme sitä ”häneksi” ja nauroimme vastaukseksi, kun hän murjaisi vitsin tai vastasi kysymykseemme. Sosiaalisen kontaktin syntyminen tuntui palkitsevalta.

Video Zorasta

Monitieteistä tutkimusta tarvitaan selvittämään, millä tavoin digitaalisesti tuotetut palvelut ikäihmisiä hyödyttävät. Millainen vaikuttavuus niillä on, mihin tämä vaikuttavuus perustuu ja mitä he itse digitaalisuudesta ajattelevat? Tuoko palvelujen sähköistäminen oikeasti säästöä tai saavatko useammat tarvitsemansa avun? Miltä digitaalisten palvelujen vaikuttavuus mittausten perusteella näyttäytyy? Millaiseen asemaan asiakas ja hänen omat tavoitteensa älykkäissä kuntoutusjärjestelmissä asettuvat? Onko toiminnan lähtökohta ja perusperiaatteet johdettu palvelun järjestämisen ja tuottamisen vai asiakkaan näkökulmasta?

Professori Raimo Lappalainen Jyväskylän yliopiston psykologian laitokselta, tutkimuspäällikkö Mika Raatikainen Itä-Suomen yliopiston ympäristötieteen laitokselta sekä fysioterapiaopettaja Sari Arolaakso-Ahola ja sovellusopettaja Pirjo Könni Lapin ammattikorkeakoulusta kertoivat seminaarissa näitä kysymyksiä selvittävistä tutkimuksista ja selvityksistä. Raimo Lappalaisen mukaan verkkoterapioista saatu hyöty on tutkitusti verrattavissa tavanomaisista terapioista saatavaan hyötyyn silloin, kun verkkoterapiaan liitetään myös kasvokkaisia keskusteluja.

Vanhuspalveluissa otettavan digiloikan avainkysymys saattaakin olla, miten digitaaliset palvelut saadaan kytkettyä toimivalla ja kaikkia osapuolia palkitsevalla tavalla perinteisimpiin toimintatapoihin. Tuloksena olisi silloin synergiaetuja, ei pelkkiä uusia kulueriä tai työntekijöiden hermoja raastavia, alati uudistuvia työtehtäviä.

Arja Liinamaa

YTM, sosiaalityön opiskelija

Kommentoi julkaisua.

GeroCenter kansainvälisessä kuntoutusalan kongressissa

Tutkimus- ja kehittämiskeskuksen projektit olivat esillä European Forum for Research in Rehabilitation (EFRR) –kongressissa Istanbulissa 11.-14. syyskuuta.

MS-kuntoutujien moniammatillisen avokuntoutuksen kehittämishankkeen tuloksia käsiteltiin kahdessa esityksessä. Maarit Karhula kertoi esityksessään ”Changes in the perceived tasks of daily life among persons with Multiple Sclerosis during a two-year multi-professional, group-based out-patient rehabilitation period”, miten MS-kuntoutujien päivittäisistä toiminnoista suoriutuminen sekä tyytyväisyys omaan suoriutumiseen edistyivät Canadian Occupation Performance Measure (COPM) haastattelumenetelmällä saadun tiedon perusteella kahden vuoden ryhmämuotoisen kuntoutuksen aikana. Kuntoutukseen osallistui 80 MS-kuntoutujaa. Keskiasteisesti ja paljon sairauden oireita omaavien kuntoutujien edistymistä verrattiin keskenään. Kummatkin ryhmät edistyivät tilastollisesti merkitsevästi, eikä ryhmien välillä ollut eroa edistymisessä. Haastatteluissa kuntoutujien kuvaamat syyt edistymiseen olivat monenlaisia niin ympäristöön liittyviä tekijöitä kuten uudet apuvälineet ja toteutetut asunnonmuutostyöt kuin omaan itseen liittyviä tekijöitä esimerkiksi kunnon koheneminen ja uusien toimintamallien löytyminen arkeen. Esitys perustui hankkeen eri toimijoiden yhteistyöhön (Gerocenter: Maarit Karhula ja Katja Kanelisto, Kela: Anna-Liisa Salminen, MS-liitto: Päivi Hämäläinen ja Juhani Ruutiainen sekä Jyväskylän yliopiston dosentti Pertti Era).

Anna-Liisa Salminen nosti esityksessään ”Beneficial components of rehabilitation from the perspective of persons with MS” esille, mitkä asiat kuntoutujat kokevat merkittäviksi kuntoutuksessa. Esitys perustui MS-hankkeeseen osallistuvien kuntoutujien fokusryhmähaastatteluihin ja kyselyyn. Keskeiseksi auttavaksi asiaksi kuntoutujat nostivat vertaistuen. Myös uuden tiedon saaminen sekä uudet arkea tukevat ideat ja rohkaiseminen kuin myös apuvälineet ja asunnonmuutostyöt koettiin tärkeiksi.

Kävelyn ja käden tehostetun käytön kuntoutus ikääntyneillä aivoverenkiertohäiriöön sairastuneilla- tutkimushankkeen työryhmän tuloksia esitteli Sinikka Peurala otsikolla ”Rehabilitation of walking and modified therapy of upper extremity in older patients with stroke”. Tulosten yhteenvetona Peurala kertoi, että kävelykuntoutus paransi kävelykykyä sekä elämänhallinnan tunnetta laitoskuntoutukseen osallistuvilla kuntoutujilla ja myös käsikuntoutukseen osallistuvien käden toiminta parantui. Intensiivinen kuntoutus on tärkeää tukemaan itsenäisyyttä ja liikkumista ikääntyvillä aivoverenkiertoon sairastuneilla.

Kristiina Juntunen käsitteli esityksessään ”Occupational therapy groups promoting wellbeing and occupational performance of older adults” toimintaterapiaryhmien vaikutusta ikääntyvien toiminnallisuuteen, mielialaan ja elämänlaatuun. Jyväskylässä vuosina 2007–2010 toteutetussa Seniorinuotta-projektissa Tasapainoisen elämän ohjelmaan (TEO) ja luoviin toimintoihin perustuvaan Kulttuurivoimala-ohjelmaan (KV) osallistui kumpaankin 30 ikääntyvää. Ryhmään otettiin yli 60-vuotiaita, henkilöitä, jotka kokivat alakuloisuutta tai tyytymättömyyttä omaan toiminnallisuuteensa.  TEO ryhmät kokoontuivat viiden kuukauden ajan viikoittain, lisäksi ohjaaja teki kolme kotikäyntiä ohjelman aikana. KV-ryhmät kokoontuivat kaksitoista kertaa viikoittain.  Tulosten mukaan ryhmiin osallistuneilla todettiin merkitsevästi mielialan kohenemista ja toiminnallisuuden paranemista ja myönteiset vaikutukset säilyivät seuranta-arvioinneissa. Elämänlaadussa tapahtui vähäistä kohenemista psykologisella ja sosiaalisella osa-alueella. Ryhmien välillä ei ollut merkitseviä eroja (TEO/KV).  tulokset osoittivat, että kotona tai palvelutalossa asuvien ikääntyneiden osallistuminen toimintaterapiaryhmiin vähensi masennusoireita ja paransi toimintoihin osallistumista sekä lisäsi tyytyväisyyttä omaan toiminnallisuuteen.

Seuraava EFRR-kongressi järjestetään Helsingissä toukokuussa 2015. Tuolloin kongressin teemana on being, doing, participating. Lisätietoja kongressista kerrotaan nettisivuilla: www.efrr2015.org.

Kommentoi julkaisua.

GeroCenter Gerontologia 2013 – päivillä


Tutkimus- ja kehittämiskeskus GeroCenterin
 projektit olivat esillä Gerontologian päivillä Helsingissä 5.-7.6. Suullisen esityksen pitivät Sinikka Peurala, Kristiina Juntunen ja Irma Äyräväinen.   Osallisuutta lähiympäristöstä – hankkeeseen oli mahdollista tutustua posterinäyttelyssä.  Anna-Liisa Salminen Kelasta esitteli COPE- indeksi omaishoitajan kuntoutuksen tukena – hankkeen tuloksia. Tutkimus toteutettiin GeroCenterin ja Kelan yhteistyönä.

Sinikka Peurala esitteli Kävelyn ja käden tehostetun käytön kuntoutus ikääntyneillä aivoverenkiertohäiriöön sairastuneilla- tutkimushankkeen tuloksia. Vuonna 2008 alkanut hanke on päättymässä tänä vuonna ja loppuraportti valmistuu lähiaikoina. Tutkimuksessa selvitettiin Kelan kuntoutusohjelmien tuloksellisuutta toimintakykyyn, elämänlaatuun ja elämänhallinnan tunteeseen sekä arvioitiin kuntoutuksen toteutettavuutta avo- ja laitosmuotoisena.  Alustavien tulosten mukaan kävely- tai käsikuntoutuksella ei ollut vaikutuksia terveyden elämänlaatuun tai masennukseen, mutta elämänhallinnan tunne parantui kävelyn laitoskuntoutukseen osallistuneilla vuoden seurantajaksolla verrattuna lähtötilanteeseen. Käsikuntoutuksen vaikutukset yläraajan toimintakykyyn säilyivät vuoden seurantakäynnillä sekä avo- että laitosmuotoisessa kuntoutuksessa. Koetun itsestä huolehtimisen vaikutukset eivät säilyneet vuoden seurannassa.

COPE-indeksi on eurooppalaisena yhteistyönä kehitetty mittari, jonka avulla arvioidaan omaista/läheistä avustavan henkilön kokemuksia. Mittarin tarkoituksena on tunnistaa, onko läheinen tuen tarpeessa ja tarvitseeko hän mahdollisesti perusteellisempaa tarpeiden arviointia.  COPE- indeksin suomenkielinen versio sekä reliabiliteetti- ja validiteettitutkimukset toteutettiin Kelan ja GeroCenterin yhteistyönä. Tutkimuksen aineisto kerättiin MS-kuntoutujien läheisiltä, Kelan omaishoitajien kursseille osallistuvilta henkilöiltä sekä Jyvässeudun omaishoitajat ry:n projektiin osallistuvilta omaishoitajilta. Tutkimuksen mukaan COPE-indeksi on nopeasti täytettävä saatua tuen laatua ja hoitamiseen liittyviä myönteisiä merkityksiä kartoittava väline. Se soveltuu kliiniseen käyttöön ja sitä voidaan hyödyntää arvioitaessa omaishoitajien kuntoutuksen ja muun tuen tarvetta. Mittarin käyttö ei vaadi erityiskoulutusta.  Tutkimus- ja kehittämiskeskus GeroCenterin tutkijoista mukana mittarin kehittämistyössä olivat Kristiina Juntunen, Maarit Karhula ja Katja Kanelisto.

Irma Äyräväisen esityksessä käsiteltiin vapaaehtoistyöntekijän avun merkitystä iäkkään uloslähtemisessä. Monet iäkkäät ihmiset eivät pääse kotoaan ulos ilman toisen ihmisen apua. Tutkimuksessa eläkeikäiset vapaaehtoistyöntekijät auttoivat liikkumiskyvyn ongelmista kärsiviä, yksin asuvia vanhuksia kodin ulkopuolisiin aktiviteetteihin. Uloslähtemistä ja siihen liittyviä tilanteita tarkasteltiin toimijuuden käsitteen eri ulottuvuuksien avulla.  Vapaaehtoistyöntekijän apu vaikutti autettavan henkilön toimijuuden ulottuvuuksien kautta asioihin, jotka olivat olleet itsenäisen ulospääsemisen esteenä. Toimijuuden ulottuvuuksista nousivat esille haluaminen ja tunteminen sekä haluamisen ja kykenemisen välinen ristiriita. Fyysisen avun lisäksi rohkaisu ja turvallisuuden tunteen lisääminen olivat oleellisia. Vapaaehtoistyöntekijöiden koulutuksessa on syytä kiinnittää huomioita koulutettavien taitoihin havaita herkästi apua tarvitsevien henkilöiden yksilölliset tarpeet.

Kristiina Juntunen käsitteli esityksessään toimintaperusteisten ryhmien vaikutusta ikääntyvien toiminnallisuuteen, mielialaan ja elämänlaatuun. Jyväskylässä toteutettiin vuosina 2007–2010 Seniorinuotta-projekti ikääntyvien psykososiaalisen tuen palveluiden kehittämiseksi. Osana projektia toimivat Tasapainoisen elämän ohjelma (TEO) ja luoviin toimintoihin perustuva Kulttuurivoimala-ohjelma (KV). TEO ryhmissä ikääntynyttä autetaan järjestämään omaa elämäänsä uudelleen siten, että se kohtaa ikääntyneen tarpeet ja elämäntilanteen paremmin. Kulttuurivoimala lisää hyvinvointia tarjoamalla mahdollisuuksia kulttuuriin osallistumisen erilaisten luovien toimintojen kautta. Tulosten mukaan ryhmiin osallistuneilla todettiin mielialan kohenemista ja toiminnallisuuden paranemista ja myönteiset vaikutukset säilyivät seuranta-arvioinneissa. Elämänlaadussa tapahtui kohenemista psykologisella ja sosiaalisella osa-alueilla. Ryhmien välillä ei ollut merkitseviä eroja (TEO/KV). Kotona tai palvelutalossa asuvien ikääntyneiden osallistuminen toimintaperustaisiin ryhmiin, joissa viikottaisia tapaamisia on vähintään 12, voi vähentää masentuneisuuden oireita ja lisätä toiminnallisuutta osallistujille tärkeissä toiminnoissa. Paljon masennusoireista kärsivät saattavat tarvita ryhmän lisäksi tuekseen yksilöpsykoterapiaa.

Kommentoi julkaisua.